19.1.2011
Monet tahot pitävät suomessa kovaa ääntä suomen ja ruotsin yhteisestä historiasta ja pitävät sitä perusteena ruotsinkielen asemalle suomessa. Itse asiassa on hämmästyttävää palvoa yhteistä historiaa, kun sen aikana ruotsi on aina sortanut suomea ja suomenkielisiä.
Suomenruotsalaisuuden historia on aina ollut sortohistoriaa, aikanaan suomessa ei mm. saanut harrastaa yritystoimintaa muulla kuin ruotsinkielellä ja oikeuttakin käytiin vain ja ainoastaan ruotsiksi, vaikka kansa oli suomenkielistä. Minkäänlaista virallista asemaa suomen kieli sai suomessa vasta ollessamme venäjän vallan alla ja tuotakin asemaa maan ruotsinkielinen eliitti vastusti kynsin ja hampain.
Sotahistorian mukaan ruotsalaiset ovat aina sotineet viimeiseen suomalaiseen asti ja omissa sodissamme ruotsinkielisten joukko-osastojen käyttäytyminen oli selkeästi suomalaisista joukoista poikkeavaa, eikä juurikaan sisällä sankaritarinan aineksia. Kiitokseksi ruotsinkielisten joukko-osastojen urheudesta ja niiden puna-armeijalle tekemistä lukuisista palveluksista sodissamme, ei evakkoja sijoitettu lainkaan ruotsinkielisille alueille, vaan pyhä ruotsinkielinen maa pidettiin puhtaana suomenkielisistä. Ihmetystä herättää myös se, että Munsalan souturetkellä hukkuneet saivat sankarihautajaiset. Nyt odotammekin mielenkiinnolla, koska näistä munsalan soutajien sankaruudesta tehdään ruotsinkielinen sotaelokuva?
Jos sitten tarkastellaan ruotsin kielen asemaa nykysuomessa:
Suomen kansasta noin 5% puhuu äidinkielenään ruotsia, tuosta 5%:sta noin 95% puhuu hyvää suomea, tästä huolimatta ainoa koko valtakunnan alueella virallinen kieli on ruotsi (Ahvenanmaa on yksikielisesti ruotsinkielinen, eikä suomenkielisellä saa olla sielä kiinteätä omaisuutta)!
5% kielivähemmistön takia koko kansa pakotetaan opettelemaan ruotsin yhtä murretta, jolla ei pärjää välttämättä edes ruotsissa. Tuo pakkoruotsi kaventaa kansan kielitaitoa (aika kun on pois muiden kielten opiskelusta) ja heikentää siten kilpailukykyämme.
Maassamme on on vain ruotsin ja kaksikielisiä yliopistoja, ei yhtään suomenkielistä. Samoin hämmästyttävät kielikiintiöt, ruotsinkielisille linjoille opiskelemaan kun pääsee poikkeuksetta puolet pienemmillä pistemäärillä kuin suomenkielisille ja sama peli jatkuu työelämässä, kiintiöiden vuoksi emme saa korkeakouluihin ja johtaville paikoille parhaita mahdollisia henkilöitä.
Kaksikielisyytemme on siis täysin keinotekoinen ja sortaa niin suomenkielistä enemmistöä kun kaikkia muita vähemmistöjäkin. Kaksikielisyyden hintaa ei ole missään virallisesti esitetty, mutta joka tapauksessa se tulee tälle maallemme sairaan kalliiksi, kun otetaan huomioon suoranaiset (mm. kaiken hallinnon pyörittäminen kaksikielisesti, omat koulut, Ylen ruotsinkielinen toimitus, Ahvenanmaa...) ja välilliset kulut, pyörivät arviot noin 4 miljardissa eurossa vuodessa. Noilla rahoilla voitaisiin parantaa yhteiskunnan perusturvallisuutta, terveydenhoitoa, koulutusta...
Ennen internettiä keskustelu ruotsinkielen asemasta yritettiin vaieta kuoliaaksi, nykyään tuo vaikeneminen ei onnistu, joten kaksikielisyyden perustelijat toistavat historian lisäksi vuodesta toiseen samoja valheellisa fraaseja kuten:
Suomi on kaksikielinen maa. Kuten aiemmin todettiin, maamme kaksikielisyys on täysin keinotekoinen. Toki maassamme puhutaan satoja kieliä ja tässä suhteessa ruotsinkielen aseman ei pitäisi poiketa muista vähemmistökielistä.
Ruotsi on portti muihin kieliin. Tämä on yksi koomisempia väitteitä koko kielikeskustelussa. Jos haluaa oppia saksaa, ranskaa tai espanjaa, kannattaa varmasti opiskella kohdekieltä eikä ruotsia!
Ruotsin opetteluun käytetty eika ei ole pois muista kielistä. Aika on rajallinen asia, sitä on 24h vrk. Jos opiskelee ruotsia, siihen kuluu juuri se aika minkä opiskeluun käyttää ja tuona aikana ei pysty opiskelemaan muuta kieltä. Tosiasia on, että englanti on eräänlainen maailmankieli, joten se kannattaa opiskella hyvin, toisena vieraana kielenä tuleekin sitten suurimmalle osalle meistä täysin tarpeeton ruotsi, jonka paikalla monesti olisi viisaampaa lukea esim. saksaa, ranskaa, espanjaa tai venäjää.
Ruotsinkieli on välttämätön pohjoismaisen yhteistyön takia. Suurin osa pohjoismaisesta yhteistyöstä käydään englanniksi. Kansainvälisten firmojen, jopa ruotsalaisomisteisten kieli on yleensä englanti ja ruotsalaisetkin osaavat englantia.
Onhan meillä pakkomatematikkakin. Matematiikkaa opiskellaan yli kielirajojen jokaisessa maassa ja lähes jokaisessa koulussa. Jos ruotsinkieltä opeteltaisiin yhtä laajasti kuin matematiikkaa, olisin pakkoruotsin suurin puolestapuhuja.
Ainahan joku muuttaa ruotsiin. Tämä on totta ja joku muuttaa saksaan, usa:aan, viroon, venäjälle, kiinaan tai vaikka naurusaarille. Tuolla perusteella voitaisiin pakottaa kansa lukemaan maailman kaikkia kieliä.
Ruotsin osaaminen mahdollistaa opiskelun tai työnteon ruotsissa. Niimpä niin, Englannin kieli mahdollistaa työnteon tai opiskelun englantia puhuvissa maissa, saksankieli saksaa puhuvissa, venäjän kieli venäjällä, joten tuokin väite on painoarvoltaan täysi nolla.
Vielä lopuksi, kukaan ei ole pystynyt esittämään ruotsinkielen asemalle maassamme yhteiskunnan kannalta järkevää perustetta. Onkin siis aika että ruotsinkieli saatetaan kansan tahdon mukaisesti ja demokratiaa kunnioittaen sille maassamme kuuluvaan asemaan, vähemmistökieleksi vähemmistökielten joukkoon. |